Turun Seudun Vesi Oy:n alkuperäiset omistusosuudet perustuvat kuntien useita vuosia sitten tekemään arvioon siitä, paljonko ne tulevat tarvitsemaan järjestelmästä vettä. Vuosien saatossa veden käyttö ja omistusosuus yhtiöstä ovat erkaantuneet siten, että tietyt kunnat käyttävät ajoittain vettä enemmän kuin mihin omistusosuus oikeuttaisi, kun taas toisilla kunnilla on omistusosuuden suhteen ylivarausta. Osakkaat ovat neuvotelleet omistusosuuksien muuttamisesta saattaakseen omistusosuutensa vastaamaan paremmin palvelun nykyistä käyttöä.
Neuvotteluissa sovittiin, että ylivarausta omaavat Turku ja Raisio myyvät osakkeita ylivaraustensa suhteessa Paimiolle ja Kaarinalle.
SDP:n Arto Elo pyysi valtuuston kokouksessa kaupunginjohtaja Harri Virralta selvennystä siihen, mikä on Kaarinan kaupungin tämänhetkinen omistusosuus Turun Seudun Vesi Oy:stä ja mikä se on osakekauppojen jälkeen.
Virta vastasi nykyisen osuuden olevan 6,32 prosenttia. Osakekauppojen myötä osuus nousee 6,42 prosenttiin.
Yhtiön tekemien investointien kustannukset jaetaan osakkeenomistajien kesken omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. Käyttökustannukset jaetaan veden käytön mukaisissa suhteissa.
Turun Seudun Vesi Oy:n osakaskunnat ovat aiemmin kiistelleet maksuosuuksistaan välimiesoikeudessa.