Muistan omasta lapsuudestani ne viimeiset ja pitkästyttävät marraskuun päivät. Kun vielä pari yötä jaksaa odottaa, saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Kauppojen näyteikkunat heräävät uuteen kukoistukseen, ja töllössä omia tarinoitaan kertoo Tonttu Toljanteri. Pääpäivän – jouluaaton – odotus voi todella alkaa.
Viikot ovat pitkiä. Mitä se pukki mahtaa tällä kertaa tuoda? Olenko ollut tarpeeksi kiltti, kurkkivatko tontut edelleen ikkunoista ja räppänöistä?
Aatonaatto se vasta piinallinen päivä olikin. Pikku-Pahimus ei oikein tiennyt, miten päin olisi. Tulisi jo se jouluaamu puuroineen ja kuumine linjoineen.
Ja kun se aamu sitten tuli, kääntyi se äkkiä päiväksi, illaksi ja yöksi. Pian elettiin jo joulupäivää, ja olo lässähti. Siinäkö se loppuvuoden huipentuma taas meni?
Hieman varttuneempana sitä osaa arvostaa erilaisia asioita. Lahjat ovat nykyään sivuseikka, yleistunnelma ja yhdessäolo ovat prioriteettilistalla korkeammalla.
Mutta miksi joulukuu on kuukausista parhain? Tämä reilu neliviikkoinen rupeama on paljon muutakin kuin joulun pääpäivä. Se on itsenäisyyden juhlimista ja uuden vastaanottamista. Vaihtuuhan kuun päätteksi kalenteri toiseen.
Hetket ovat harmittavan ohikiitäviä. Muistakaa nauttia joulun lisäksi myös sen odotuksesta.