Turun Sanomien keräämän datan mukaan kaarinalaiset lapset ja nuoret ovat seudun ahkerimpia kirjaston käyttäjiä. Siinä missä kaarinalaiset alakoululaiset lainaavat 10–25 kirjaa vuodessa, jää kirjojen lainausmäärä esimerkiksi kuntanaapuri Liedossa 4–9 kirjaan vuodessa. Toki pelkkä lainausmäärä ei vielä korreloi suoraan lukumäärän kanssa, mutta voi sillä ainakin viitoittaa suuntaa.
Joka tapauksessa puheet siitä, että nykynuoret eivät tekisi muuta kuin selaisi älypuhelimia päivät pitkät, voidaan kirjaston lainausmäärien perusteella heittää roskikseen. Sellaisia nuoriakin varmasti on – jos on aikuisiakin –, mutta ainakin näin tekstintuottajan näkökulmasta nuorten lukuinto näyttäisi olevan Kaarinassa enemmän kuin rohkaisevalla tasolla.
On selvää, että lukemisesta on aina hyötyä – joskus enemmän ja joskus vähemmän. Haittaa siitä ei taatusti ole ikinä.
Lukeminen esimerkiksi kehittää sanavarastoa, auttaa keskittymään ja sanallistamaan ajatuksiaan paremmin. Se myös ruokkii mielikuvitusta ja usein myös opettaa uutta.
Kaarinassa nuorten ja lasten lukuinnostuksen taustalla arvellaan olevan monta tekijää, joista varmasti yksi tärkeimmistä on koulujen ja erityisesti opettajien aktivoituminen asiassa. Opettajilla on taatusti vanhempien ohella suurin ja tärkein rooli siinä, että lapsi tai nuori ylipäänsä tarttuu kirjaan.
Harva harrastus syttyy liekkeihin ilman aikuisen esimerkkiä, ja lukeminenkin vaatii yhtä lailla toistoja ottaakseen siivet alleen. Jos kotona iltaisin sohvalla möllöttää älylaitetta taukoamatta hypistelevä vanhempi, on turha ihmetellä, jos jälkikasvukaan ei löydä kirjojen pariin.
Muistan omasta lapsuudestani kirjakerhon mainoksen, jossa jo edesmennyt kirjailija, kansanedustaja ja elokuvaohjaaja Jörn Donner sanoi lukemisen kannattavan aina. Tuo jo lähes 30 vuoden takainen lause oli kiistatonta faktaa silloin ja on sitä myös yhä edelleen.