Teksti: Perttu Hemminki
Viikon kuluttua keskiviikkona (11.12.) Piikkiön Harvaluodossa juhlitaan. Alastalossa katetaan kahvipöytä jo puoliltapäivin, ja pannu pidetään kuumana myöhäiseen iltapäivään saakka.
Juhlaan on aihetta, sillä Paraisilla vuonna 1924 syntynyt Taisto Toivo Johannes Tähkämaa täyttää kyseisenä päivänä 100 vuotta.
– Kun katson elämääni taaksepäin, niin sanon itselleni, että kyllä sä Taisto aika toimelias olet ollut nuoresta saakka, tuumii viikkoa vaille satavuotias Tähkämaa.
Toimeliaisuus on kuljettanut hänet hyvinkin korkeille posteille. Tähkämaa toimi puolustusministerinä Kalevi Sorsan toisessa hallituksessa sekä maa- ja metsätalousministerinä Mauno Koiviston toisessa ja Sorsan kolmannessa hallituksessa. Nämä tehtävät ajoittuivat 1970-luvulle.
– Kotona oleminen jäi silloin aika vähäiseksi. En silti sanoisi, että ministerivuodet olivat raskaita. Sotavuodet olivat monin verroin raskaampia.
Tähkämaan oma sotareissu eteni jalkaväkirykmentti 35:n riveissä. Maaselän kannas. Tali-Ihantala. Ankaria, vaikeita paikkoja.
– Sota on yhä monella tapaa keskuudessamme. Ne ovat meidän kokemuksiamme, ja nyt niitä muistellaan.
Vanhuudenpäiviään Taisto Tähkämaa viettää leskimiehenä kaarinalaisen hoivakodin pienessä, mutta viihtyisässä yksiössä.
– Elämä tuntuu turvalliselta. Kiireiden jälkeen on koittanut rauhallinen elämänjakso, hän sanoo.
Puoluetyö alkoi innostaa
Tähkämaan suku on lähtöisin Vakka-Suomesta. Mutta vuonna 1924 perhe asui Paraisten Kirjalansaaren Vidkullan kylässä, lyhyen vesimatkan päässä Piikkiön Harvaluodosta.
– Suomea ja ruotsia puhuvat asuivat Vidkullassa vierekkäin ja lomittain. Hyvin tultiin toimeen. Ei ollut eristäytymistä, vaan hyvää kanssakäymistä.
Taisto oli nuoresta saakka aktiivinen ja ulospäin suuntautuva. Opiskelukin maistui. Kansakoulun jälkeen hän kävi maamieskoulun ja Alkio-opiston (joka oli tuolloin Perniön Lehmijärvellä sijaitseva kansankorkeakoulu) ja hankki päälle päätteeksi agrologin paperit Högre svenska lantbruksläroverket i Åbo -oppilaitoksesta.
Maanviljelijäksi Harvaluotoon Taisto päätyi avioliiton kautta. Taiston ja Riitan ahkerien käsien ja neuvokkaiden toimien myötä tila kukoisti ja kehittyi.
Lukuisten luottamustoimien ohessa Tähkämaa on aina ollut maanviljelijä. Aikaa myöten myös maanviljelysneuvos.
Politiikasta hän kiinnostui jo nuorella iällä.
– Veljeni Aulis oli minua puolitoista vuotta vanhempi. Hän ryhtyi tekemään Paraisilla kunnallispolitiikkaa. Minäkin olin jo silloin mukana, mutta vain järjestötyössä – eihän samasta perheestä kannattanut molempien olla ehdolla.
– Seurasin myös valtakunnan asioita. Kuuntelin paljon radiota ja luin lehtiä. Kyösti Kallion puheet kiinnostivat, ja alkiolaisuus alkoi tuntua aatteena läheiseltä.
– Yhtäkkiä huomasin, että olen aika vahvastikin mukana Maalaisliiton toiminnassa. Puoluetyö tuli aina vain lähemmäksi, ja puheitakin opin pitämään. Myös innostusta oli.
Yksi päivä Kannaksella
Kotitilan töissä Taisto ja Aulis olivat mukana jo varhain. Lisäksi veljeksillä oli omaehtoista yritteliäisyyttä.
– Minulla oli omaa rahaa – ja velkaakin – jo ennen kuin lähdin sotaväkeen. Meillä oli kotona hautomakone, joten tilasin jalostettuja kananmunia. Takaustakin jossain vaiheessa tarvittiin. Isän lisäksi nimensä takauspapereihin laittoivat kotikylän kartanonisäntä ja naispuolinen kyläkauppias, joka oli meidän perhetuttu.
– Olin tosiaankin jo nuoresta pojasta varsin itsenäinen ja oma-aloitteinen toimija.
Paraisilla Taisto oli perustamassa muun muassa suomalaista nuorisoseuraa.
– Mäennyppylän päällä oli kylmillään oleva maalaistalo. Vuokrasimme sen ja järjestimme tansseja, iltamia ja näytelmäesityksiä. Näyttelin jonkin verran itsekin.
Mutta jatkosota pauhasi taustalla.
– En ollut vielä ihan niin vanha, että minut olisi kutsuttu sotapalvelukseen. Kävin kuitenkin kysymässä, että koska tämän ikäinen pääsee mukaan. Ja eihän siihen sitten enää kauan mennytkään.
– Minut määrättiin panssarintorjuntakeskukseen Jaakkiman Huuhanmäkeen. Äiti sanoi, että asia pitää muuttaa niin, että laivastoon, mutta minä sanoin, että sitä ei muuteta. Niin sitten mentiin junalla Huuhanmäkeen. Innokkaasti olin mukana – niin kuin kaikki muutkin.
Yksi päivä Karjalan kannaksella on jäänyt Taisto Tähkämaan mieleen.
– Meitä oli kolme poikaa. Ammuttiin Tali-Ihantalassa etulinjassa pst:llä panssarivaunuja. Siinä me olimme edessä vastaanottamassa kun vihollinen hyökkäsi. Osumia tuli ja kuulin valitusta kahdelta suunnalta. Lähdin etenemään lähempänä olevan kaverin luokse. Hän ei huutanut tai pyytänyt apua, valitti vain hiljaa. Pst-tykin ammukset räjähtelivät. Ei niitä voi väistellä, mutta nopein pikku pyrähdyksin pääsin eteenpäin.
– Kaveri oli haavoittunut takaraivoon, ja verenvuoto oli melkoinen. Sanoin, että autan niin paljon kuin pystyn. Ei ollut mitään siteitä, mutta jalkaräteillä – en muista hänen vai minun – sain verenvuodon lopulta tyrehtymään. Ne jalkarätit hänen pelastivat. Hän pääsi sotasairaalasta terveenä kotiin ja sai elää pitkän, hyvän elämän.
– Luovuttaminen ei tule kyseeseen. Loppuun saakka pitää tehdä kaikki, mitä on tehtävissä, sanoo Tähkämaa.
Hän oli tuona päivänä 19-vuotias.
”Mitään ei jäänyt kesken”
Presidentin valitsijamiehenä Taisto Tähkämaa oli neljästi, ensimmäisen kerran jo vuonna 1962. Kekkosen miehiä, tottahan toki.
Ovi eduskuntaan avautui vuonna 1970. Ura kansanedustajana jatkui vuoteen 1991 saakka.
– Siellä istuttiin aakkosjärjestyksessä, ja pari, kolme istuntokautta vierustovereinani olivat Paavo Väyrynen Lapista ja Lea Sutinen Pohjois-Karjalasta. Mainiosti tultiin toimeen.
– Viihdyin hyvin eduskuntatyössä, mutta äiti otti lehdistöltä saamani kritiikin toisinaan raskaasti. Itse ajattelin niin, että kun on poliittisessa toiminnassa mukana, niin silloin on sekä arvostelijoita että puolestapuhujia.
– Minulle riitti pitkälti se, että olin omasta mielestäni oikeassa ja että tein niin kuin yhteinen etu vaatii.
– En kadu, että olen valinnut tämän tien. Eikä millään voi ajatella, että jotakin olisi jäänyt kesken.
Tähkämaa on tiettävästi vanhin elossa oleva suomalainen, joka on toiminut kansanedustajana ja valtioneuvoston jäsenenä.